30. joulukuuta 2017

Jouluneulomiset

vielä aatonaattona näytti lahjaneuleissa vähän heikolta, mutta lapaset kerkesivät pakettiin (villit vanttuut 2 / ananaslapaset). omaan jalkaan joulukalenterisukat kerkesivät joulupäivänä. että ihan hyvin tällaiselta tuurineulojalta.
  

6. joulukuuta 2017

joulukalenterisukka

tänään ei kerennyt sukkafinlandia/suomisata aloitukseen sillä novitan joulukanterisukka! (klik) vähän on pitänyt elää menneisyydessä, mutta olen kirinyt jo viidenteen päivään harjoittelussani neuleohjeiden lukemista.  tähän mennessä on jokainen mallikerta ollut täynnä omaa tulkintaa aiheesta, urps.

30. marraskuuta 2017

marraskuu meni

eli joulu on tulossa! sukkalaatikko on täyttynyt ja tyhjentynyt tasaista tahtia, tilanne siis kutakuinkin samassa tasolla kuin lokakuussa. eikä piporintamallakaan ole muutoksia. viime vuonna himoitsemani ja tekemäni keltainen fredrika pipo (klik) oli mallia pankkiryöstäjä, ellei isompi pää. tänä vuonna yritin keltaista pipoa uudelleen nyt dropsin mallilla (klik), ja se taas meni parempiin päihin jälkikasvulle. pipo omaan päähän, se on vaikea laji...

16. lokakuuta 2017

keväällä kerran

sukkafinlandia. mysteerisukka on vielä tekemättä sillä hyppäsin suoraan "keväällä kerran" -lämmittelysukkaan. johan oli äkkinäiselle väkertämistä!



10. lokakuuta 2017

syysretki

novita syksy 3/17 lehdestä pitsisukkaohje seiskaveikalle, kuulostaa box-of-socks materiaalilta. näihin upposi koko kerä Lauria ihanan haalean vihreän sävyssä. nämä sukat päätyivät retkelle tyhjennettyyn tomaatin kasvatus kaappiin (josta tuli tänä vuonna puoli kiloa keltaisia tomaatteja, oh). ja eikun seuraavien sukkien kimppuun!
sukankutojajoukko se vain hurjistuu!

4. lokakuuta 2017

laatikkosukka

box-of-socks. laatikollinen sukkia, miten valloittava ajatus! mutta paljonko niitä sukkia pitää olla, että sitä voi sanoa laatikolliseksi? ehkä pitää tehdä se toinenkin sukkapari, sillä epäilen että se on enemmän kuin yksi, köh.


26. syyskuuta 2017

Müsli-kassi


Meillä on syöty mysliä, ainakin sellaiset 11 kiloa. sillä jos yhteen isoon kassiin menee 21 ja puoli myslipussia ja jokaisessa on 500 grammaa, niin se tekee aikasta monta kiloa aamupalaa...

10. syyskuuta 2017

Knit 'n slide

työkaveri kysyi että onko se iso. sanoin että eei ole, mutta onhan se! yli tuhat silmukkaa päättelykierroksella tuntui niin meditatiiviselta, varsinkin kun noita "utareita" rupesi tipahteleman puikolta. huivista tuli ihanan kevyt, lankana kun oli onnettoman ohutta sinistä ja vihreää pitsilankaa (missä kaikki vyötteet on??), ja tuossa hörselö-osuudessa on jotain marinoitua vihreää pirkkalankaa ja pinkkiä kitten mohairia, joka ostettu vuonna 1996... eli ihan(an) retroutareita nämä.
Kuvauspaikkana Lulean Stats Hotelletin kolmannen kerroksen porraskäytävän
lepotuoli. Miljöö mitä ihastuttavin, valo ei sateisessa kaupungissa riittänyt sisälle asti.

17. elokuuta 2017

Dotted Rays

siitä festarilangasta (vyöte hukassa mutta oli louhittaren luolalta) nitkuttelin Stephen Westin kirjasta Dotted Rays huivin, kun lahka + ohje tuntuivat hyvältä yhdistelmältä. ihan ei lanka riittänyt ohjeen kokoon (lue: tuli aika nafti), mutta langan pehmeys antaa anteeksi hyvin paljon. huivi ollut tehtynä ja höyrytettynä ja kuivumassa ja valmiina jo ennen lomien loppua, odotellut vain sopivan hienoa kuvauspaikkaa. Koitelin koski olisi ollut tosi hieno paikka kuvata huivia, jos olisi muistanut että sellainen oli mukana, köh. me niin kuvattiin vain makkaroita (hiillos), nam.
 
Se sopivan hieno paikka löytyi niinkin läheltä kuin työpaikan vintin porraskäytävältä.

15. elokuuta 2017

GO!

mahdollisuudet tunnistaa oma harmaa huppari koulun harmaiden huppareiden joukosta parani sellaiset 150 prosenttia, kun sain luvan yrittää kopioida lapsen omatekemä gyarodoksen kuva hupparin rintamukseen. kangastusseilla ja -liiduilla tuli aikasta hyvä, vaikka itte väritinkin!

23. heinäkuuta 2017

projektipussukoita

kaksi kassia, kaksi projektia.
Nyt tarkkana - kumpaan projektiin tarttua?
 

 

22. heinäkuuta 2017

kesäkesäkesä

metsämansikkakausi se on hippeimmillään! samoin villasukkakausi. ukkosta kun on turvallisempaa kuunnella villalangan kanssa kuin ilman...

13. heinäkuuta 2017

neulefestareilla

juu, mekin käytiin siellä. siliteltiin lankaa ja juteltiin neuletta. ostoksetkin pysyivät maltillisuuden rajoissa ja suurin piirtein ostoslistoilla oltiin.
ja oikein toimiva oli raanukassi festariostoksille. löytyi juuri oikean
värinen pinssikin! voidaan tulla ensi vuonnakin Jyväskylässä käymään.

28. kesäkuuta 2017

manjana.

minun piti tehdä sukat valmiiksi, mutta harhauduinkin ristikon tekoon. jospa ne sukkien kärkikavennukset saisi tehtyä valmiiksi vaikka - huomenna.

3. kesäkuuta 2017

valmistujaismietelause

iltasatukirjaa luettaessa piti pysähtyä miettimään mitä tuo lause oikein tarkoittaa. lause kuulosti niin hienolta, että se piti kirjoittaa langalla kankaalle ja ripustaa seinälle maalatun pahvin ympäröimänä. samalla lauseella voisi lähettää onnitteluja kaikille valmistuneille!

25. toukokuuta 2017

autonrengasruukku

autotallissa marinoitunut talvirengas taipui kuin taipuikin kukkaruukuksi (ohje esim täällä klik).  mutta oli sen verran raskas urakka kääntää rengas nurin niskoin, että ihan heti ei kuulemma tule toista! työpaikan kahvipöydässä pohdittiin olisiko kesärengas kääntynyt helpommin, vai olisiko renkaan antanut ensin lämmetä auringossa pehmeämmäksi. no se ainakin on varmaa, että nastat sattuu polveen, kun oikein vääntää. vaan nätti tuli, kannatti punnertaa, kiitos voimamiehelle!

24. toukokuuta 2017

hippo-tyyny

kävimme tutustumassa Pikisaaren taiteilijoiden tiloihin, kun heillä oli avoimet ovet toukokuun alussa. ihasteltiin taidetta ja tiloja ja käytiin monta hienoa keskustelua taiteen tilasta ja tiloista. eikä tarvinnut lähteä tyhjin käsin! Johanna Pöykkö myi mahtavia kankaita, joista meille tuli virtaheposen koevedokset tyynykankaaksi. tyynyn toinen puoli on pelkistetty kun toisessa on vähän tummempia sävyjä, ja molemmin puolin on yhtä pehmeä!

18. toukokuuta 2017

tämän talven viimeiset

ja vielä erikoisen lämpimät lapaset! kolmella langalla ja magic loopilla kuviolapasen teko tuntui hetkittäin ihan järjettömältä ajatukselta, mutta niin vaan tuli valmista. lapasia neuloessa on katsottu vain hömppää ja laatudekkareita (suomen poikamiestä ja nuorta morsea), eli paljon on jännitystä ja romantiikkaa neulottu lapasten lankoihin.
lapasten esikuva Berliinin muurilla (klik).

10. toukokuuta 2017

Korsi vihertää


No nyt pääsee kuvio oikeuksiinsa. Ja värikin passaa keväiseen fiilikseen -ja kahvimukiin, hih!

9. toukokuuta 2017

kevät limerik

Vielä on yöpakkasta,
vielä tarvitaan Kekkosta,
niin me vappusaunassa tuumattiin.

Puisto-Kekkosten kanssa tutustuttiin kevääseen, ja kun piha oli haravoitu, alkoi sataa lunta.

18. huhtikuuta 2017

Korsi

halkopino tahtoi niin tulla kuvatuksi! ja rekvisiitaksi kuvaan pääsi miehelle päätyneet kynsikkäät. Ohje oli ilmainen ja kiva (klik : korsi), mutta lanka ei tee oikeutta kuviolle. seuraavaksi ehkä jotain värikkäämpää ?
 

2. huhtikuuta 2017

marilynit

sainpas puikot vapaaksi. löydettiin hyviä tarjouksia verkkokaupassa.
 
alla olevalla kaaviolla lapaset tehty. kärkikavennus osui kohdilleen musta/vihreä lapasissa, paksummalla langalla kavennukset olisi voinut aloittaa vähän aikaisemmin. ja kyllä, lapasten höyrytys tekee ihmeitä neulepinnalle.
 

30. maaliskuuta 2017

pikkuhiljaa

uusi lanka, uudet kuviot vaan kovin tahmeasti etenee Norma Jeanit. saatanpa kaivaa tutut Kekkoset uudestaan puikoille, kunhan saan lempipuikot vapautettua.